tiistai 27. joulukuuta 2016

Synnytystarina

Voi että mä olen odottanut tätä hetkeä, kun pääsen kirjoittamaan omaa synnytystarinaani. Vihdoin on sen aika!

14.12. alkuyöstä, mun oli tarkoitus katsoa Salkkarit, joita en aiemmin ollut ehtinyt katsoa. Sillä samalla hetkellä, alkoi taas säännölliset supistukset. Ne eivät tuntuneet mukavilta ja en osannutkaan keskittyä muuhun kuin niihin supistuksiin. Laitoin tietokoneen pois, snäppäilin tilanteestani, mutta en edelleenkään uskonut sen johtavan mihinkään. Makasin kyljelläni sängyssä yhden aikaan yöllä ja kipeitä supistuksia tuli kerran vartissa. Pian niitä tuli kerran kymmenessä minuutissa ja jo tunnin päästä supisteli viiden minuutin välein ja oli pakko ottaa särkylääkettä, joka ei kuitenkaan auttanut yhtään.

Klo 02:30 soitin Taysin synnytyspäivystykseen kun kipeitä supistuksia oli tullut säännöllisesti lähes kaksi tuntia, niitä tuli sillä hetkellä 2-5 minuutin välein eikä särkylääke auttanut. Sain käskyn lähteä kohti sairaalaa. Herätin äidin ja hän soitti ambulanssin. Siniset valot vilkkuen, lähdin ensimmäiselle ambulanssimatkalleni klo 03:10 yöllä. Mä ilmoitin tukihenkilölleni, hyvälle ystävälleni, että lähtee myös kohti sairaalaa. Tunnin matka sairaalaan tuntui pitkältä. Ambulanssissa ensihoitaja kellotti supistuksiani ja mittasi verenpainettani säännöllisesti. Kipulääkkeitä ei ambulanssissa voitu antaa, joten oli vain kärsittävä. 

Perillä Taysissa oltiin 04:10 ja ensihoitajien saattelemana kävelin vielä omin jaloin synnytysvastaanottoon. Esihaastattelun jälkeen mut laitettiin käyrille tunniksi makaamaan. Esihaastattelun aikana ystäväni saapui myös paikalle. Siinä sängyllä maatessani kivuissani, kirosin aina kun supistus tuli. Verhon toisella puolen hoitajat nauroivat omille jutuilleen ja sekös sai mut vielä kiukkuisemmaksi. Siellä niillä vaan oli niin hirveän hauskaa, kun itse kärsin kauheissa kivuissa. Tunnin makoilun jälkeen, tehtiin sisätutkimus, jossa todettiin mun olevan 4cm auki. Vaihdoin sairaalavaatteet päälle ja sain kivunlievityskeinoksi TENS-laitteen, jonka kanssa mut laitettiin käytävälle odottelemaan tilanteen etenemistä. Käytävällä supistukset olivat todella kipeitä. En voinut istua niiden aikana, vaan nojasin puhisten käytävällä olevaan tuoliin samalla kun TENS-laite oli täydellä teholla. Laitoin vielä viimeiset viestit ja snäpit, kunnes en enää kestänyt kipuja ja pääsimme synnytyssaliin klo 06:30.

Synnytyssalissa kivut olivat järkyttävät. Kätilö teki uuden sisätutkimuksen ja tilanne oli edennyt. Olin 5-6cm auki. Sain käyttööni ilokaasun, joka ensin sai aikaan vain pahan olon ja sen jälkeen tuntui kuin olisi ollut hyvässä humalassa. Ilokaasua vedellessäni, yritti anestesialääkäri saada laitettua epiduraalia. Se sattui aivan älyttömästi ja kaikki tuntui kidutukselta, varsinkin kun epiduraalin laitto ei onnistunut sitten millään. Meinasin jo sanoa, etten ota koko epiduraalia, koska se sattui niin valtavasti, mutta tiesin itsekin, että mun on nyt vaan kestettävä, jotta saan helpotuksen kipuihini. Vasta viidennellä kerralla klo 06:52 se saatiin oikeaan kohtaan ja siitä vartin päästä en tuntenut mitään kipuja. Synnyttäminen oli tässä vaiheessa varsin hauskaa. Supistuksia piirtyi monitoriin, mutta mitään en tuntenut. Sain mehua ja mehukeittoa ja kävin vessassakin. Päätin siinä samalla sitten pestäkin koko pöntön... 

Sitten kätilö päätti, että puhkaistaan lapsivesikalvot. Kello oli tässä vaiheessa 08:29. Hän yritti puhkaisua ensin itse, mutta koska ei siinä onnistunut, tuli lääkäri puhkaisemaan kalvot. Ihmettelin kun lapsivettä tuli kovin vähän. Lääkäri sitten sanoi, että mun lapsivesi oli mennyt osittain jo aikaisemmin. Enkä ollut huomannut mitään!! Olin aivan ihmeissäni. Olihan mulla ollut päivittäistä lorahtelua, mutta minä olin katsonut sen aina olevan valkovuotoa… Ystäväni lähti yhdeksän jälkeen hakemaan itselleen jotain syötävää ja jäin yksin saliin. Jo hänen lähtiessään oli jälleen supistukset kipeitä ja pian hänen lähdettyään soitinkin jo kätilön paikalle, joka lisäsi epiduraalia klo 09:43. Jälleen sain kivut pois ja pystyin olemaan. Ystäväni siinä samalla palaili takaisin luokseni ja olimme molemmat tosi väsyneitä, koska meistä kumpikaan ei ollut yöllä nukkunut ollenkaan.

Sitten alkoi tulla mutkia matkaan. Vauvan sykkeet alkoivat laskea. Pahimmillaan vauvan syke oli vain noin 80, jolloin tilanteelle oli tehtävä jotain. Antureita vatsassani siirreltiin, minä vaihdoin asentoa säännöllisin väliajoin ja lopuksi tultiin siihen tulokseen, että vauvan päähän kiinnitetään Scalp-anturi eli ns. pinni. Sillä saataisiin mitattua kaikista luotettavimmin vauvan sykkeet. Se näytti vauvan sykkeiksi edelleen matalimmillaan 80, mutta asentoa vaihtaessani, syke saattoi nousta 140 asti. Hetken kuluttua sykkeet kuitenkin aina taas laskivat. Vaihtelin edelleen asentoa, mutta ei siitäkään oikein ollut apua. Sykkeitä seurattiin tarkasti ja kätilö oli synnytyssalissa lähes koko ajan. Vauvan päästä otettiin myös mikroverinäytteitä klo 10:30, mutta niissä näytti kaikki olevan kunnossa. 

Päätettiin alkaa tiputtamaan oksitosiinia synnytyksen vauhdittamiseksi. Epiduraalin vaikutus alkoi loppua ja kivut palasivat. Ensin supistukset tuntuivat paineena takapuolessa, kunnes kipulääkkeen vaikutus lakkasi kokonaan ja oksitosiini teki supistuksista todella kivuliaita. Paniikinomaisesti hengitin aina supistuksen tullessa ja kätilö muistutteli hengittelemään rauhallisesti. Yritinhän minä ja suu kuivui. Pyysin vettä, jota sain vain vähän. Lääkäri tuli kertomaan, että voin henkisesti varautua sektioon, jos vauvan tilanne menee huonommaksi. Siksi en saanut täyttää vatsaani nesteillä. Vauvan päästä otettiin uudestaan verinäytteet, joissa ei edelleenkään ollut mitään poikkeavaa. Kello oli vartin yli yksitoista. Tästä eteenpäin muistikuvani ovat erittäin hatarat. Muistan itkeneeni tuskissani ja valittavani ääneen. Ystäväni yritti helpottaa kipuja painamalla alaselästä ja olemalla lähellä, joka paransi ainakin henkistä oloani. Jossain vaiheessa kätilö sanoi, että äitini soittaa ja kyselee missä mennään. Pyysin häntä tuomaan puhelimen ja hysteerisesti järkyttävissä kivuissa itkien kerroin äidille kuolevani.

Sain jälleen uuden annoksen epiduraalia, oksitosiinia lisättiin ja sain myös pudendaalipuudutteen klo 12 jälkeen. Enää kivut eivät hävinneet kokonaan ja tunsin supistukset inhottavana paineena takapuolessa. Olin lähes kokonaan avautunut, vain pientä hassua reunaa oli jäljellä. Kätilö sanoi, että voisin alkaa harjoitella ponnistamista. Se oli outoa, koska mitään ponnistamisen tunnetta ei ollut. Siinä sitten varovaisesti ponnistelin hyvin väsyneenä ja janoisena. Lääkäri teki uuden sisätutkimuksen ja totesi vauvan olevan virhetarjonnassa, kasvot oikeaan reiteeni päin. Tämän avotarjonnan vuoksi, en saanut vauvaa kunnolla ponnistamalla alaspäin. Vauvan sykkeet olivat edelleen huonot ja oli aika tehdä päätöksiä. Otettiin vielä kerran mikroverinäytteet klo 13:10, jotka olivat kunnossa, mutta lääkäri halusi vauvan ulos mahdollisimman nopeasti. Päätettiin, että vauva syntyy imukupilla avustettuna. Siinä samassa koko synnytyssali oli täynnä henkilökuntaa ja imukuppi asennettiin paikalleen. Sain käskyn ponnistaa niin kovasti kuin pystyn ja niinhän minä tein vaikka edelleenkään mitään ponnistamisen tunnetta ei ollut. Samalla lääkäri veti vauvaa imukupilla ulos. Ponnistusvaihe ei sattunut ollenkaan. Ponnistaessani ajattelin vain, että se päähän ei sitten jää siihen suulle junnaamaan, vaan tulee kerralla ulos. Ja kun se pää oli siinä, ponnistin ja ponnistin ja pää saatiin kerralla ulos. Loput vartalosta syntyi heti siihen perään yhdellä ponnistuksella niin syntyi rakas poikani klo 13:32. 

Hetken kuluttua sieltä kuului se ensimmäinen rääkäisy ja pojan todettiin olevan hyvässä kunnossa. Olin onnellinen ja tyytyväinen siihen, ettei tarvinnutkaan tehdä episiotomiaa! Ystäväni leikkasi napanuoran ja meni ottamaan kuvia kun poikaa pestiin ja mittailtiin. Painoa hänelle saatiin 3530g ja pituutta 50cm. Päänympärys oli 36cm ja pisteitä poika sai 7/9.

Sillä välin kun poikaa mittailtiin, mun piti synnyttää istukka. Se tulikin täysin ehjänä ulos, mutta samalla tuli myös suuri määrä verta, noin litran verran. Sitten lääkäri sanoi, että täytyy vähän ommella kun piti leikata. Mitä ihmettä? Mulle oli sittenkin tehty episiotomia, enkä ollut huomannut yhtään mitään! Kyselinkin että missä ihmeen välissä sekin oltiin tehty, kun en mitään ollut huomannut. Sain pojan syliini ja mua alettiin kursia kasaan. Sitten mun vointi heikkeni huomattavasti. Seuraava muistikuvani on kun heräsin poika kainalossa ja mulla oli todella huono olo. Leikkaushaavaa oltiin juuri ompelemassa ja pyysin juomista. En sitä kuitenkaan saanut, jos vaikka jouduttaisiinkin tekemään kaavinta. Pyysin ja anelin ja lopuksi oksensin. Ystäväni taisi ottaa pojan, jotta sain rauhassa oksennella pahaa oloani pois. Pian sen jälkeen nukahdin uudestaan. Heräilin aina välillä ja näin poikani itkeskelevän ystäväni sylissä. Tunsin olevani todella huono äiti, koska en pystynyt huolehtimaan lapsestani. Verenpaineeni olivat matalat, enkä pysynyt millään hereillä. Muhun tiputeltiin suonensisäisesti nesteitä ja oksensin toistamiseen. Vähän väliä kätilö kysyi onko kaikki hyvin. Mitattiin kuume ja sitä oli 38,5. Syke oli korkea. Saimme ystäväni kanssa syömistä, mutta jaksoin syödä hyvin vähän kerrallaan, kunnes taas nukahdin.

Pojan syntymän jälkeen, me oltiin monta tuntia synnytysalissa, kunnes aloin pikkuhiljaa olla parempi ja meidät kuskattiin sängyllä osastolle. Olin ennen synnytystä esittänyt pyynnön päästä potilashotelliin, mutta tässä vaiheessa hotelliin meno ei tullut enää mieleenikään, enkä sinne varmaan olisi vointini vuoksi päässytkään.


Synnytys kesti siis yhteenä 12h 12min ja ponnistusvaihe kesti 20 minuuttia. En muista synnytyksestä kaikkea kunnolla ja pojan syntymän jälkeen voin itse tosi huonosti. Imettänytkin olen siellä synnytyssalissa, mutta mulla ei ole siitä mitään muistikuvia. Vasta näin jälkeenpäin oon tajunnut mitä siinä synnytyksessä on tapahtunut ja mikä pojan tilanne on ollut. Hänellä oli ahdinkotilanne, virhetarjonta ja lopuksi olikin kiire saada hänet ulos. Tätä en synnytyksessä oikein tainnut edes kunnolla käsittää. Onneksi nyt on kaikki hyvin ja mulla on suloinen pieni poika ❤ Ihan heti ei kyllä tee mieli synnyttää... 


9 kommenttia:

  1. Anonyymi27/12/16

    Huh olet kyllä tehnyt ison työn❤️ Rankka synnytys, mutta onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin! Paljon ihania hetkiä vauvasi kanssa toivottelee Virpi

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa rankalta kokemukselta. Hienosti selvisit kuitenkin. Itsellä laskettu aika helmikuun alussa ja jännittää jo kovasti.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi28/12/16

    Kertakaikkisen kaunis lapsi. Mulla huonot kokemukset synnyttämisrstä myls. Mulla oli ilkee kötilö ja se pilas lähinnä kaiken. Miehenikin ihmetteli hänen käytöstä. Kammo jäi.

    VastaaPoista
  4. Onnea! Todella suloinen poika ja olen niin onnellinen puolestanne <3

    VastaaPoista
  5. Huhhuh.. Pystyn samaistumaan, täällä myös tosi rankka synnytys takana.
    Paljon onnea pojasta! :) Meillä poika syntyi 5.12. :)

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea pikkuisen syntymän johdosta! :)

    http://fiiaelina.blogspot.com.au/

    VastaaPoista
  7. Anonyymi10/1/17

    Minkä takia menit sairaalaan ambulanssilla? Eihän se ole mikään taksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no, eihän ne ensihoitajat ota edes kyytiin jos ei sille nähdä tarvetta... Että sillee.

      Poista
  8. Voi, kuulostaa todella rankalta! Mutta myös omani kaltaiselta virhetarjontoineen ja imukuppiavustuksineen. :) ihanaa, että voitte hyvin, todella kaunis pieni poika! <3

    ps.. meidän synnytystarinan voit lukea täältä -> http://laihempaanelamaan.blogspot.fi/2016/06/synnytys.html?m=1 jos vain kiinnostaa. Jonkun verran oli tosiaan samoja kokemuksia. :)

    VastaaPoista

Muistathan, että julkaisen vain asialliset kommentit :)