tiistai 27. joulukuuta 2016

Synnytystarina

Voi että mä olen odottanut tätä hetkeä, kun pääsen kirjoittamaan omaa synnytystarinaani. Vihdoin on sen aika!

14.12. alkuyöstä, mun oli tarkoitus katsoa Salkkarit, joita en aiemmin ollut ehtinyt katsoa. Sillä samalla hetkellä, alkoi taas säännölliset supistukset. Ne eivät tuntuneet mukavilta ja en osannutkaan keskittyä muuhun kuin niihin supistuksiin. Laitoin tietokoneen pois, snäppäilin tilanteestani, mutta en edelleenkään uskonut sen johtavan mihinkään. Makasin kyljelläni sängyssä yhden aikaan yöllä ja kipeitä supistuksia tuli kerran vartissa. Pian niitä tuli kerran kymmenessä minuutissa ja jo tunnin päästä supisteli viiden minuutin välein ja oli pakko ottaa särkylääkettä, joka ei kuitenkaan auttanut yhtään.

Klo 02:30 soitin Taysin synnytyspäivystykseen kun kipeitä supistuksia oli tullut säännöllisesti lähes kaksi tuntia, niitä tuli sillä hetkellä 2-5 minuutin välein eikä särkylääke auttanut. Sain käskyn lähteä kohti sairaalaa. Herätin äidin ja hän soitti ambulanssin. Siniset valot vilkkuen, lähdin ensimmäiselle ambulanssimatkalleni klo 03:10 yöllä. Mä ilmoitin tukihenkilölleni, hyvälle ystävälleni, että lähtee myös kohti sairaalaa. Tunnin matka sairaalaan tuntui pitkältä. Ambulanssissa ensihoitaja kellotti supistuksiani ja mittasi verenpainettani säännöllisesti. Kipulääkkeitä ei ambulanssissa voitu antaa, joten oli vain kärsittävä. 

Perillä Taysissa oltiin 04:10 ja ensihoitajien saattelemana kävelin vielä omin jaloin synnytysvastaanottoon. Esihaastattelun jälkeen mut laitettiin käyrille tunniksi makaamaan. Esihaastattelun aikana ystäväni saapui myös paikalle. Siinä sängyllä maatessani kivuissani, kirosin aina kun supistus tuli. Verhon toisella puolen hoitajat nauroivat omille jutuilleen ja sekös sai mut vielä kiukkuisemmaksi. Siellä niillä vaan oli niin hirveän hauskaa, kun itse kärsin kauheissa kivuissa. Tunnin makoilun jälkeen, tehtiin sisätutkimus, jossa todettiin mun olevan 4cm auki. Vaihdoin sairaalavaatteet päälle ja sain kivunlievityskeinoksi TENS-laitteen, jonka kanssa mut laitettiin käytävälle odottelemaan tilanteen etenemistä. Käytävällä supistukset olivat todella kipeitä. En voinut istua niiden aikana, vaan nojasin puhisten käytävällä olevaan tuoliin samalla kun TENS-laite oli täydellä teholla. Laitoin vielä viimeiset viestit ja snäpit, kunnes en enää kestänyt kipuja ja pääsimme synnytyssaliin klo 06:30.

Synnytyssalissa kivut olivat järkyttävät. Kätilö teki uuden sisätutkimuksen ja tilanne oli edennyt. Olin 5-6cm auki. Sain käyttööni ilokaasun, joka ensin sai aikaan vain pahan olon ja sen jälkeen tuntui kuin olisi ollut hyvässä humalassa. Ilokaasua vedellessäni, yritti anestesialääkäri saada laitettua epiduraalia. Se sattui aivan älyttömästi ja kaikki tuntui kidutukselta, varsinkin kun epiduraalin laitto ei onnistunut sitten millään. Meinasin jo sanoa, etten ota koko epiduraalia, koska se sattui niin valtavasti, mutta tiesin itsekin, että mun on nyt vaan kestettävä, jotta saan helpotuksen kipuihini. Vasta viidennellä kerralla klo 06:52 se saatiin oikeaan kohtaan ja siitä vartin päästä en tuntenut mitään kipuja. Synnyttäminen oli tässä vaiheessa varsin hauskaa. Supistuksia piirtyi monitoriin, mutta mitään en tuntenut. Sain mehua ja mehukeittoa ja kävin vessassakin. Päätin siinä samalla sitten pestäkin koko pöntön... 

Sitten kätilö päätti, että puhkaistaan lapsivesikalvot. Kello oli tässä vaiheessa 08:29. Hän yritti puhkaisua ensin itse, mutta koska ei siinä onnistunut, tuli lääkäri puhkaisemaan kalvot. Ihmettelin kun lapsivettä tuli kovin vähän. Lääkäri sitten sanoi, että mun lapsivesi oli mennyt osittain jo aikaisemmin. Enkä ollut huomannut mitään!! Olin aivan ihmeissäni. Olihan mulla ollut päivittäistä lorahtelua, mutta minä olin katsonut sen aina olevan valkovuotoa… Ystäväni lähti yhdeksän jälkeen hakemaan itselleen jotain syötävää ja jäin yksin saliin. Jo hänen lähtiessään oli jälleen supistukset kipeitä ja pian hänen lähdettyään soitinkin jo kätilön paikalle, joka lisäsi epiduraalia klo 09:43. Jälleen sain kivut pois ja pystyin olemaan. Ystäväni siinä samalla palaili takaisin luokseni ja olimme molemmat tosi väsyneitä, koska meistä kumpikaan ei ollut yöllä nukkunut ollenkaan.

Sitten alkoi tulla mutkia matkaan. Vauvan sykkeet alkoivat laskea. Pahimmillaan vauvan syke oli vain noin 80, jolloin tilanteelle oli tehtävä jotain. Antureita vatsassani siirreltiin, minä vaihdoin asentoa säännöllisin väliajoin ja lopuksi tultiin siihen tulokseen, että vauvan päähän kiinnitetään Scalp-anturi eli ns. pinni. Sillä saataisiin mitattua kaikista luotettavimmin vauvan sykkeet. Se näytti vauvan sykkeiksi edelleen matalimmillaan 80, mutta asentoa vaihtaessani, syke saattoi nousta 140 asti. Hetken kuluttua sykkeet kuitenkin aina taas laskivat. Vaihtelin edelleen asentoa, mutta ei siitäkään oikein ollut apua. Sykkeitä seurattiin tarkasti ja kätilö oli synnytyssalissa lähes koko ajan. Vauvan päästä otettiin myös mikroverinäytteitä klo 10:30, mutta niissä näytti kaikki olevan kunnossa. 

Päätettiin alkaa tiputtamaan oksitosiinia synnytyksen vauhdittamiseksi. Epiduraalin vaikutus alkoi loppua ja kivut palasivat. Ensin supistukset tuntuivat paineena takapuolessa, kunnes kipulääkkeen vaikutus lakkasi kokonaan ja oksitosiini teki supistuksista todella kivuliaita. Paniikinomaisesti hengitin aina supistuksen tullessa ja kätilö muistutteli hengittelemään rauhallisesti. Yritinhän minä ja suu kuivui. Pyysin vettä, jota sain vain vähän. Lääkäri tuli kertomaan, että voin henkisesti varautua sektioon, jos vauvan tilanne menee huonommaksi. Siksi en saanut täyttää vatsaani nesteillä. Vauvan päästä otettiin uudestaan verinäytteet, joissa ei edelleenkään ollut mitään poikkeavaa. Kello oli vartin yli yksitoista. Tästä eteenpäin muistikuvani ovat erittäin hatarat. Muistan itkeneeni tuskissani ja valittavani ääneen. Ystäväni yritti helpottaa kipuja painamalla alaselästä ja olemalla lähellä, joka paransi ainakin henkistä oloani. Jossain vaiheessa kätilö sanoi, että äitini soittaa ja kyselee missä mennään. Pyysin häntä tuomaan puhelimen ja hysteerisesti järkyttävissä kivuissa itkien kerroin äidille kuolevani.

Sain jälleen uuden annoksen epiduraalia, oksitosiinia lisättiin ja sain myös pudendaalipuudutteen klo 12 jälkeen. Enää kivut eivät hävinneet kokonaan ja tunsin supistukset inhottavana paineena takapuolessa. Olin lähes kokonaan avautunut, vain pientä hassua reunaa oli jäljellä. Kätilö sanoi, että voisin alkaa harjoitella ponnistamista. Se oli outoa, koska mitään ponnistamisen tunnetta ei ollut. Siinä sitten varovaisesti ponnistelin hyvin väsyneenä ja janoisena. Lääkäri teki uuden sisätutkimuksen ja totesi vauvan olevan virhetarjonnassa, kasvot oikeaan reiteeni päin. Tämän avotarjonnan vuoksi, en saanut vauvaa kunnolla ponnistamalla alaspäin. Vauvan sykkeet olivat edelleen huonot ja oli aika tehdä päätöksiä. Otettiin vielä kerran mikroverinäytteet klo 13:10, jotka olivat kunnossa, mutta lääkäri halusi vauvan ulos mahdollisimman nopeasti. Päätettiin, että vauva syntyy imukupilla avustettuna. Siinä samassa koko synnytyssali oli täynnä henkilökuntaa ja imukuppi asennettiin paikalleen. Sain käskyn ponnistaa niin kovasti kuin pystyn ja niinhän minä tein vaikka edelleenkään mitään ponnistamisen tunnetta ei ollut. Samalla lääkäri veti vauvaa imukupilla ulos. Ponnistusvaihe ei sattunut ollenkaan. Ponnistaessani ajattelin vain, että se päähän ei sitten jää siihen suulle junnaamaan, vaan tulee kerralla ulos. Ja kun se pää oli siinä, ponnistin ja ponnistin ja pää saatiin kerralla ulos. Loput vartalosta syntyi heti siihen perään yhdellä ponnistuksella niin syntyi rakas poikani klo 13:32. 

Hetken kuluttua sieltä kuului se ensimmäinen rääkäisy ja pojan todettiin olevan hyvässä kunnossa. Olin onnellinen ja tyytyväinen siihen, ettei tarvinnutkaan tehdä episiotomiaa! Ystäväni leikkasi napanuoran ja meni ottamaan kuvia kun poikaa pestiin ja mittailtiin. Painoa hänelle saatiin 3530g ja pituutta 50cm. Päänympärys oli 36cm ja pisteitä poika sai 7/9.

Sillä välin kun poikaa mittailtiin, mun piti synnyttää istukka. Se tulikin täysin ehjänä ulos, mutta samalla tuli myös suuri määrä verta, noin litran verran. Sitten lääkäri sanoi, että täytyy vähän ommella kun piti leikata. Mitä ihmettä? Mulle oli sittenkin tehty episiotomia, enkä ollut huomannut yhtään mitään! Kyselinkin että missä ihmeen välissä sekin oltiin tehty, kun en mitään ollut huomannut. Sain pojan syliini ja mua alettiin kursia kasaan. Sitten mun vointi heikkeni huomattavasti. Seuraava muistikuvani on kun heräsin poika kainalossa ja mulla oli todella huono olo. Leikkaushaavaa oltiin juuri ompelemassa ja pyysin juomista. En sitä kuitenkaan saanut, jos vaikka jouduttaisiinkin tekemään kaavinta. Pyysin ja anelin ja lopuksi oksensin. Ystäväni taisi ottaa pojan, jotta sain rauhassa oksennella pahaa oloani pois. Pian sen jälkeen nukahdin uudestaan. Heräilin aina välillä ja näin poikani itkeskelevän ystäväni sylissä. Tunsin olevani todella huono äiti, koska en pystynyt huolehtimaan lapsestani. Verenpaineeni olivat matalat, enkä pysynyt millään hereillä. Muhun tiputeltiin suonensisäisesti nesteitä ja oksensin toistamiseen. Vähän väliä kätilö kysyi onko kaikki hyvin. Mitattiin kuume ja sitä oli 38,5. Syke oli korkea. Saimme ystäväni kanssa syömistä, mutta jaksoin syödä hyvin vähän kerrallaan, kunnes taas nukahdin.

Pojan syntymän jälkeen, me oltiin monta tuntia synnytysalissa, kunnes aloin pikkuhiljaa olla parempi ja meidät kuskattiin sängyllä osastolle. Olin ennen synnytystä esittänyt pyynnön päästä potilashotelliin, mutta tässä vaiheessa hotelliin meno ei tullut enää mieleenikään, enkä sinne varmaan olisi vointini vuoksi päässytkään.


Synnytys kesti siis yhteenä 12h 12min ja ponnistusvaihe kesti 20 minuuttia. En muista synnytyksestä kaikkea kunnolla ja pojan syntymän jälkeen voin itse tosi huonosti. Imettänytkin olen siellä synnytyssalissa, mutta mulla ei ole siitä mitään muistikuvia. Vasta näin jälkeenpäin oon tajunnut mitä siinä synnytyksessä on tapahtunut ja mikä pojan tilanne on ollut. Hänellä oli ahdinkotilanne, virhetarjonta ja lopuksi olikin kiire saada hänet ulos. Tätä en synnytyksessä oikein tainnut edes kunnolla käsittää. Onneksi nyt on kaikki hyvin ja mulla on suloinen pieni poika ❤ Ihan heti ei kyllä tee mieli synnyttää... 


maanantai 26. joulukuuta 2016

Hän on täällä!

Sain sen, mitä toivoin eniten tänä vuonna. Joulun kotona oman pienen lapsen kanssa. Raskautta kesti tasan raskausviikolle 41+0 asti, kunnes 14.12. yö muuttui supistusten myötä varsin kivuliaaksi ja jo parin tunnin kärsimyksen jälkeen matka vei ambulanssilla Taysiin. Rakas pieni poika syntyi samana päivänä klo 13:32 painaen 3530g ja ollen 50cm pitkä. Synnytys oli kivulias eikä sujunut helpoimman kautta. Poika selvisi siitä kuitenkin hienosti ja voi hyvin. Mulla synnytyksestä toipuminen on vienyt aikaa ja vasta nyt aletaan olla taas normaalissa kunnossa. Koska aion kirjoittaa vielä erikseen synnytyksestä, en tässä paljasta enempää. 

Mutta niin musta tuli suloisen pojan äiti  


sunnuntai 4. joulukuuta 2016

7 raskauden hyvää ja huonoa puolta

Laskettuun aikaan on enää pari päivää, joten tämä raskaus alkaa olla pikkuhiljaa koettu. Olen siis ehtinyt kokea kaikki raskauteen liittyvät jutut synnytystä lukuun ottamatta. Sanotaan, että raskaus on naisen parasta aikaa ja raskautta ihannoidaan niin kovin. Silti internet ei kerro, mikä siinä raskaudessa on niin hienoa. Huonoja puolia löytyy sitäkin enemmän. Itsekin löydän paljon niitä negatiivisia asioita, mutta nyt listaan teille muutamia sekä raskauden hyviä että huonoja puolia, joihin olen törmännyt ja jotka nyt ensimmäisenä tulevat mieleen.



RASKAUDEN HYVÄT PUOLET

1. Ei tarvitse murehtia pömppistä tai muutamaa liikakiloa, jos sellaisia sattuu löytymään. Raskauden myötä vatsa saa luvan pömpöttää niin paljon kuin sietää, eikä sitä katsota pahalla. Voit huoletta hylätä liian suuret hupparit ja villapaidat vaatekaapin perälle, joilla ennen olet vartaloasi peitellyt ja siirtyä vartalonmyötäisiin kuteisiin, jos se vaan sinusta hyvältä tuntuu. Toki voit jatkaa huppareiden ja villapaitojen käyttöä, eivätköhän nekin kohta ole ennemminkin sopivia tai pieniä, kuin liian isoja. Loppuraskaudessa, ehkä jo aikaisemminkin pyöreän vatsan peittely kun on hieman hankalaa.

2. Et ole enää koskaan yksin! Mukanasi kulkee aina pieni ystäväsi, joka jossain vaiheessa muistuttelee olemassa olostaan potkuin, nyrkin iskuin ja kääntyillen ympäriinsä. Joidenkin mielestä nämä pienen ihmisen liikkeet ovat aivan ihania, mutta varsinkin mitä pidemmälle raskaus etenee, sitä vähemmän liikkeistä enää nautitaan. Raskauden aikana voit kuitenkin surutta puhua "itseksesi" ja jos jäät siitä kiinni, voit aina sanoa jutelleesi mahan asukille, vaikka todellisuudessa vatsalle puhuminen tuntuu oudolta. 

3. Sinulla on aina hyvä syy pidättäytyä kotitöistä ja muista (raskaista) velvollisuuksista. Raskauden aikana ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa, mikäli et jaksakkaan imuroida, pestä pyykkiä tai tehdä ruokaa. On ihan ok, ettei koti ole aina tiptop-kunnossa. Voit surutta pyytää jotakuta toista käymään puolestasi kaupassa, jos et itse jaksa. Joka paikkaan ei aina tarvitse lähteä, sillä voit aina sanoa voivasi heikosti raskauden takia. Toisaalta, näin yksinodottajana ne kotityöt ja muut velvollisuudet ovat olleet edessä ennemmin tai myöhemmin, koska en ole voinut siirtää vastuuta kenellekkään toiselle. Ainakaan niiden lykkääminen myöhemmäksi, ei ole aiheuttanut ihmetystä kenessäkään tai ainakaan kukaan ei ole kehdannut myöntää. 

4. Raskausoireet, jotka parantavat ulkonäköäsi. Tämä ei todellakaan päde kuin harvoihin ja valittuihin, mutta onhan se kuitenkin mainittava. Toiset saavat nauttia paksuista, puhtaista hiuksista ja hyvinvoivasta ihosta, sillä välin kun toiset pesevät hiuksiaan vähintään kerran päivässä ja käyttävät ihoonsa kaikki mahdolliset puhdistustuotteet, jotta eivät näyttäisi viemärirotalta. Toiset saavat vihdoinkin itselleen ne kauan haaveissa olleet tissit kun taas toiset saavat harmaita hiuksia pohtiessaan, mistä löytäisi tarpeeksi suuret liivit utareita kannattelemaan. 

5. EHKÄ saatat saada positiivista erityishuomiota tuntemattomilta. Mikäs sen mukavampaa, kun joku tarjoutuu kantamaan ostoskassisi, pitää ovia auki tai luovuttaa istumapaikkansa julkisessa kulkuvälineessä. Harmi juttu, tähänkään ei välttämättä kovinkaan usein törmää. Ehkä joku on saattanut joskus pitää ovea auki, mutta muuten on saanut pärjätä omillaan. Joskus saatat saada jonkun kivan positiivisen kommentin ulkonäköäsi kohtaan. Tosin raskaana ollessa ne positiivisiksikin tarkoitetut kommentit voivat tuntua hirveiltä. 

6. Tämä viittaa hieman kohtaan 3, mutta saat hyvillä mielin olla väsynyt ja nukkua paljon. Ei haittaa, vaikka nukkuisit vielä kahdelta päivällä ja sen lisäksi parit päiväunet. Voit aina sanoa, että nyt täytyy nukkua kun vielä voi. Töissäkään haukotteluasi ei oteta niin pahalla, koska se kuuluu asiaan.

7. Sinulla on aina hyvä syy sanoa EI. Tämän kohdan bongasin Fit you too! -blogista ja pitäähän tämä paikkaansa. Voit sanoa ei urheilulle, koska se aiheuttaa supisteluja. Voit sanoa ei ystäväsi kutsulle mennä kylään, koska olet niin väsynyt. Voit sanoa ei monelle ruualle, josta et välttämättä pidä, koska se saattaa sisältää jotain mikä ei sovellu raskaana olevalle. Voit sanoa ei kissanhiekkalaatikon putsaamiselle, koska se on vaarallista. Toivottavasti vain on joku joka tekee sen puolestasi, tai muuten uit kissasi kusessa ja paskassa. Voit sanoa ei lähes kaikelle ja aina löytyy hyvä syy. 


RASKAUDEN HUONOT PUOLET

1. Ne lukuisat inhottavat raskausoireet... karkaava pissa, närästys, liitoskivut, hiivatulehdukset, pahoinvointi, väsymys, turvotus, nouseva paino, suolisto-ongelmat, hikoilu, peräpukamat, finnit, kipeät tissit, haluttomuus, hengenahdistus ja lista vain jatkukoot. Kukapa näistä tykkäisi?

2. Vartalon muuttuminen. Ainakin yleensä painoa tulee enemmän tai vähemmän. Toisilla paino kertyy vain vatsaan, mutta toisilla ne ylimääräiset kilot näkyvät myös käsissä, jaloissa ja kasvoissa. Tissit kasvavat niin, että saavat komeat violetit tiikerin raidat siitä venymisestä ja myös muut vartalon kohdat, kuten vatsa, kyljet, reidet ja pakarat saattavat saada tuon mukavan raidoituksen. Iho venyy ja venyy, varsinkin vatsasta, joten sen palautuminen normaaliksi ei välttämättä olekaan ihan yksinkertaista. Raskauden aikana tissit ovat parhaimmillaan, kunnes maidontuotanto loppuu ja saat tilalle kaksi riippuvaa patalappua. Myös karvoitusta saattaa ilmetä normaalia enemmän. Yhtäkkiä leuassasi kasvaakin parta ja nänneihin ilmestyy karvahaituvia. Ison vatsan kanssa sheivaaminenkin on yksi iso kysymysmerkki, joten ihan mielellään ei välttämättä käy vaikkapa kylpylässä rentoutumassa kansallispuistonsa kanssa. Jotkut saavat "kaverikseen" ihottumaa ja muita iho-ongelmia. Kroppasi ei todellakaan ole enää se mikä se oli ennen positiivista raskaustestiä. 

3. Vaatevarastosi pienenee huomattavasti, eikä miellyttävää päälle pantavaa enää ole niin helppo löytää. Äitiysvaatteet maksavat maltaita verrattuna niiden käyttöaikaan, eikä valikoima ole mikään päätä huimaava. Siispä jos haluat päästä mahdollisimman helpolla ja halvalla, kuljet raskausajan suurimmaksi osaksi esimerkiksi H&M:n äitiysleggareissa ja raitaisissa äitiyspaidoissa. Toki jos olet ajoittanut olevasi hyvin paljon raskaana kylmänä talviaikana, olet enemmän pulassa vaatteiden suhteen, koska pelkät legginsit tai ohut raitapaita ei riitä.

4. Saatat olla kuin eläin eläintarhassa, jota kaikki kyttäävät, arvostelevat ja hiplaavat, eikä se kenenkään muun mielestä ole epänormaalia. Muiden mielestä on oikein sopivaa tuijottaa vatsaasi ja ehkä hieman koskeakkin sitä, ilman lupaa. Monen on myös annettava oma kommenttinsa liittyen ulkonäköösi. Sitä mitä teet ja miten teet tai minkä jätät kokonaan tekemättä, saatetaan myös arvostella herkästi. Kehtaako sitä enää ostaa jollekin toiselle alkoholia kaupasta, saatika alkosta, kun tottakai toiset olettavat nesteen virtaavan omaan vatsalaukkuusi, suoniisi ja täten myös lapsen elimistöön. Myös pikaruuan syöminen saattaa aiheuttaa paheksuvia katseita, mutta myös oikein ymmärtäviä, kuuluuhan erilaiset ruokahimot monen tulevan äidin raskausaikaan. 

5. Et mahdu liikkumaan ahtaissa tai ruuhkaisissa paikoissa. Et voikaan enää vain vetää vatsaa sisään ja yrittää mahduttautua pienestä rakosesta eteenpäin. Ruuhkassa et uskalla vain puskea muun väkijoukon päälle saadaksesi tilaa, koska pelkäät vauvavatsasi puolesta kaikkia tönäisyjä ja iskuja. Siinä sitten odotat, että saat tilaa ja siltikin kaikki kävelevät päin. 

6. Sekaisin olevat hormonit. Tämä toki sisältyy inhottaviin raskausoireisiin, mutta mainitsempa vielä asian erikseenkin. Onhan se nyt perseestä, että välillä naurattaa ja kaikki on hyvin ja sitten toisena hetkenä kaikki vituttaa, ärsyttää, raivostuttaa ja itkettää. Mieliala saattaa vaihtua todella nopeasti, etkä aina oikein itsekkään tiedä sille järkevää syytä. Ne ovat vain ne hormoonit, joista ne toisetkin jaksavat muistuttaa. 
 
7. Tili tuli, tili meni, mutta minkäs teet... Vaunut, turvakaukalo, sänky, vaatteet, hoitopöytä, vaipat... Ostettavaa riittää, lista on lähes loputon ja yhtäkkiä tili onkin tyhjä. Onhan se kiva päästä ostamaan kaikkea vauvalle, mutta halpaa se ei ole. Mitä enemmän haluat säästää, sitä vähempään joudut tyytymään, etkä ehkä voikkaan hankkia uusimpia ja hienoimpia vaunuja tai vaatteita pelkästään suoraan lastenvaatekaupoista. Sen sijaan selaat tori.fi:stä kaikenlaista, kierrät kirpputoreja ja kyselet tutuilta. 


Pakko myöntää, että huonoja puolia löytää paljon helpommin kuin niitä hyviä, mutta pakkohan sitä on joskus yrittää olla positiivinen. Kertokaa ihmeessä, jos teille tulee mieleen lisää niitä hyviä puolia!