Viikko aikaa edellisestä postauksesta ja on tapahtunut vaikka mitä sillä välin! Onhan mun pitänyt teille kirjoittaa jo aikaisemmin, mutta en vain ole ehtinyt. Nyt on kuitenkin hetki aikaa kertoa mitä kaikkea olenkaan tehnyt ja ennen kaikkea, miten se sokerirasitustesti meni.
Vammalassa olin viime maanantaihin saakka. Siellä söin kesän ensimmäiset mansikat ja herneet, kävin vielä toistamiseen mökillä, olin veneilemässä ilta-auringon laskiessa ja istuin 14 tuntia ison yhdistelmän kyydissä. Sain jopa itsekin koittaa ajaa isolla autolla ja se oli kyllä niin kivaa, että haluaisin heti uudestaan ajamaan! Lähinnä kuitenkin vaan söin, kuuntelin musiikkia, katsoin Netflixiä ja istuin. Kyllä se alkoi selän päälle ottamaan jossain vaiheessa ja alaselkä vain rutisi kun nousi seisomaan. Kävin pari kertaa pihalla kävelemässä niin se auttoi hiukan. Olin myös pedillä pitkälläni hetken aikaa, etten liikaa rasittanut itseäni.
Rekkahommien jälkeen oli kolme tuntia aikaa nukkua ennen Vilppulaan lähtöä. Luulin, että olisin saanut nukuttua hyvät unet vielä kotiin päästyäni vaan toisin kävi ja siitä lähtien olenkin nukkunut vähän vaihtelevalla menestyksellä. Herään aina tunnin nukuttuani aivan hiestä märkänä ja on pakko riisua yövaatetta pois. Saatan heräillä yöllä milloin mihinkin, maha ahdistaa tai sitten ei vaan saa unta. Kissa on nyt viihtynyt yönsä mun pään vieressä nukkuen ja on muutenkin ollut enemmän vieressä kuin mitä hetki sitten. Tälläkin hetkellä Kassu on mun vieresssä nukkumassa.



Tällä viikolla oon ollut myös töissä pitkästä aikaa. On kyllä ollut kivaa olla lasten kanssa ja saada harjoitella vauvan kanssa olemista. Pienin hoidettavista on vasta 9kk ikäinen ja tänään päätin sitten huolehtia hänestä koko päivän, jotta saisin vähän kokemusta lisää. Mielestäni selvisin hyvin! Syötin, vaihdoin vaippaa, puin, riisuin, nukutin, syötin, leikitin ja rauhoittelin itkun hetkellä. Kokeilin, miten vaunut toimii lapsen kanssa rappusissa ja se kyllä oli yksi haaste. Otinkin sitten lapsen vaunuista kainaloon ja toisella kädellä nostin vaunut rappusia pitkin ylös.
Sellaiset perusjutut hoituu kyllä hyvin. Eniten mua pelottaakin tulevaisuudessa ne hetket, kun se itku ei vaan lopu. On kyllä aivan mahtavaa, että saa näin työn puolesta vähän etukäteen harjoitella pienen lapsen kanssa olemista. Ovathan ne kaikki yksilöitä ja erilaisia, mutta silti. Tänään ajattelin töissä siinä sohvalla istuessa, pieni lapsi sylissäni, että ihan turhaan olen huolehtinut siitä, etten kiintyisi omaan lapseeni. Sen verran hyvältä se kuitenkin tuntui pitää sitä pientä siinä lähellä ja haistella hänen tuoksuaan. Toisen hymykin on niin valloittava, että väkisinkin siinä on sulaa vahaa.
Isommatkin lapset viihtyvät seurassani oikein hyvin ja olen heiltä kuullutkin "Miks oot ollut niin kauan pois kun sä oot niin kiva!". Hienoahan tuommoista on kuulla ja ilomielin sitä työtä jaksaa sitten tehdäkin. Joskus on raskaita päiviä, paljon meteliä ja kiukkua, mutta kyllä enemmän on niitä hyviä ja iloisia hetkiä.



Töiden lisäksi oon kierrellyt kirppareilla, käynyt moikkaamassa siskoa lapsineen ja eilen olin kaverin luona ja käytiin vähän läpi ensi viikolla olevaa leiriä. Hän on siis leirinjohtaja, joten sain tietooni omat vastuualueeni leirillä ja kaikkea muutakin tarpeellista. Leiriin liittyen mulla olisikin vielä suunnittelemista ja tekemistä tiedossa kun vastaan yhden päivän kohokohdasta. Tiedän jo mitä leiriläisille järjestän, mutta sen toteutus vaatii vielä paljon tekemistä.

Eilen oli myös se sokerirasitustesti. Paastoamisen aloitin kahdeksan aikaan tiistai-iltana. Muistin jopa puoli tuntia olla syömättä, kun mulla oli jo ruohosipuli suussa. Tuskimpa tuo nyt kamalasti mitään mihinkään vaikutti ja sen jälkeen en kyllä syönyt enää mitään. Selvisin paastosta hienosti. Aamulla oli kyllä nälkä, mutta en ole oikein koskaan syönyt aamupalaa, joten tämäkään ei mua haitannut. Labrassa riitti porukkaa, eläkeläisiä tietenkin. Homma toimi kumminkin siellä hienosti. Monta kymmentä ihmistä siinä kävi sinä aikana, kun minä siellä aikaani vietin. Nämä eläkeläiset vaan eivät olleet tyytyväisiä. Kesti kuulemma liian kauan hoitajien kahvitauko. Siinä vaiheessa alkoi savu nousemaan omista korvista. Mihin heillä muka kiire on ja itse terveyskeskuksessa työskennelleenä tiedän, että jos kahvitauolle ehtii, se on jo hyvä saavutus. Eivätkä nuo siellä muutenkaan kauaa olleet ja he ovat kyllä kahvitaukonsa ansainneet. En kuitenkaan sanonut mitään vaan pistin kuulokkeista tulevan musiikin volumea suuremmalle.
Kirkasta sokerilitkua piti juoda 2½ desiä ja se maistui aivan ylimakealle vadelmamehulle. Ensimmäinen mukillinen meni helposti alas, toinen alkoi jo vähän tökkimään, mutta kyllä senkin nieltyä sain. Huonoa oloa ei tullut missään vaiheessa ja verikokeista selvisin hyvin. Tällä hetkellä ei käsissä ainakaan suuria mustelmia ole ja hyvä niin. Viikon päästä soittelen neuvolaan ja saan tietää tulokset.
Vaikka istua piti paikallaan kaksi tuntia, aika meni nopeasti. En edes tehnyt mitään erikoista ja silti en tuntenut oloani erityisen tylsistyneeksi missään vaiheessa. Kuuntelin vain musiikkia, katsoin hetken Netflixiä ja selasin nettiä puhelimella. Jossain vaiheessa melkein nukahdin siihen tuoliin, niin väsynyt olin, mutta juuri ja juuri sain pidettyä itseni hereillä.
Olen ihan tyytyväinen, ettei se ollutkaan niin kamalaa kuin jotkut kertovat. Jos nyt ei tuloksissa näy mitään, joudun testiin vielä myöhemmin uudestaan ja kivempi sinne on uudestaan mennäkkin positiivisen kokemuksen jälkeen. Olin jopa kaksi tuntia testin jälkeenkin vielä syömättä kun ei ollut sitä huonoa oloa syömättömyyden vuoksi.

Seuraavaksi kirjoittelenkin sitten varmaan enemmän tähän raskauteen liittyviä juttuja. Tämä oli nyt vain tämmöistä kuulumisien kertomista. Huomenna vielä töitä, viikonloppuna kotona kun Helsingin reissu peruuntui ja maanantaina lähtö leirille. Toivon ehtiväni kirjoittaa vielä ennen leiriä, kun en tiedä miten ensi viikolla tuo postailu sitten onnistuu kun en ole ollenkaan kotona. Nyt kuitenkin pesen pyykkiä ja alan touhuamaan leirijuttujen parissa!