Vaikka olenkin nähnyt, kuullut ja tuntenut mahan asukin jo monta kertaa, vaikka hänen olemassa olonsa näkyy ulospäin, vaikka kehoni viestii kaikin tavoin hänestä, en siltikään tahdo aina uskoa tätä todeksi. Raskaus on saavuttanut puolivälin ja silti tuntuu edelleen toisinaan uskomattomalta, että muutaman kuukauden päästä pitäisi jäädä äitiyslomalle, ryhtyä kotiäidiksi ja elämäni pyörii yhden pienen ihmisen ympärillä. Neljä ja puoli kuukautta on lyhyt aika. Sen verran mulla on aikaa valmistautua siihen kaikkeen. Ei välttämättä niinkään kauaa. Aika menee liian nopeasti, miten muka ehdin tuossa ajassa olla valmis lapsen syntymään. Enhän edes vielä tiedä missä asun silloin.

Viime aikoina multa on kysytty paljon mitä mulle kuuluu. Silloin en oikein tiedä mitä mun pitäisi vastata. Kerronko raskauskuulumisia vai jotain ihan muita kuulumisia. Yleensä vastaukseni onkin "Ihan hyvää, ei mitään erikoista!". Paremman vastauksen saa yleensä silloin, jos kuulumisia kysytään viestillä. Ääneen raskaudesta puhuminen tuntuu olevan vielä haastavaa. Ehkä juuri siksi kun se ei tunnu niin todelliselta.

Olen sitten miettinyt, että mikä siitä voisi tehdä todellisempaa. Luulen, että mahdollisesti ensi viikon rakenneultra ja sukupuolen selviäminen. On jotenkin vaikea sisäistää koko vauva-asiaa, kun ei edes tiedä onko siellä tyttö vai poika. Katseeni kiinnittyy kaupoilla usein poikien vaatteisiin, mutta silti täytyy pitää aina mielessä, että yhtä hyvinhän sieltä voi olla tulossa tyttö. Kirppareilta olen tehnyt vaatelöytöjä ja värimaailma on aika pitkälti valkoista, harmaata ja beigeä. Eilen olin aivan superinnoissani kun löysin tuosta lähikirppikseltä juuri sellaisia vaatteita, mitä tarvitsin ja värimaailma oli juuri tuota edellä mainitsemaani. Kaikki ostamani vaatteet olivat koossa 56 ja matkaan lähti bodyja, housuja ja pitkähihaisia paitoja. Pöytään jäi vielä paljon vaikka mitä kivaa, mutta niissä vaatteissa hinnat alkoivat nousta sen verran korkealle, että omalta osaltani päätin ne jättää sinne. Tietokoneella mulla on lista, mitä vaatteita jo on, minkä verran ja missä koossa sekä mitä tarvitsisi vielä hankkia. Ulkovaatteita tarvitsisin talven kylmiä kelejä varten, äitiyspakkauksessa tulevat kun ovat melko isoja. Ihmeellistä kun nyt jo joutuu kesähelteillä miettimään toppavaatteita ja villahaalareita.

Eilen kävin myös neuvolassa. Sielläpä ei ollut mitään ihmeellistä, tehtiin ihan perusjutut. Hemoglobiini jatkaa laskuaan siitä huolimatta, että olen rautaa syönyt. Verenpaineissa ei mitään vikaa, pissanäyte ok ja paino jatkaa nousuaan. Paino on ihan tosissaan lähtenyt nousemaan nyt viime viikkojen aikana. Aloituspainosta on kertynyt nyt +6,1kg lisää eli tällä hetkellä paino on 53,3kg. Ei se vielä mitään, olen minä painanut lähemmäs 55kg ennenkin, joten vielä en ole järkyttynyt. Yritän olla vain lukematta muiden kauhisteluja muutamasta hassusta kilosta, jotka he ovat saaneet. Toki he ovat olleet monesti muutenkin jo ylipainoisia, joten en mitenkään ole heidän kanssaan samalla viivalla. Vilkaistiin taas miltä masussa näyttää ja siellä oltiinkin päiväunilla. Kaikki näytti olevan kunnossa ja syke oli noin 150.

Maha tässä kasvaa hurjaa vauhtia. Nykyisistä vaatteistani hyvin pieni osa mahtuu enää päälleni, joten pitäisi suunnata H&M:lle hakemaan äitiysvaatteita. Siskolta saamani vaatteet ovat taas vielä hiukan liian isoja, joten tälle "välikaudelle" pitäisi hommata jotain. Ehkä pari paitaa ja parit housut. Tällä hetkellä mulla on oikeasti vain kahdet mukavat housut, jotka ei kiristä eikä purista missään vaiheessa päivää. Paitoja on vielä jonkin verran jotka mahtuvat, mutta kai nuokin alkavat pian kiristämään.
Viikko sitten järkytyin kun katsoin suihkussa mahaani.
- MISSÄ MUN NAPA ON!?, kailotin niin, että varmaan koko leiriväki heräsi, leirillä kun olin silloin. Mahan kasvun vuoksi on napakin alkanut leviämään niin, ettei se ole enää yhtä syvä kuin ennen. Viikonloppuna otin pumpulipuikon käteen, putsasin navan oikein kunnolla ja rasvasinkin vielä. Nythän se oli helppo putsata, kun navan pohja ei ollut enää niin syvällä. Olen rasvannut muutenkin mahaa aina suihkun jälkeen jos se vaikka sattuisi vähentämän raskausarpien muodostumista.

Tämä pieni matkalainen on kyllä ollut todella kova liikkumaan. Tälläkin hetkellä siellä on yksinäinen painiottelu meneillään. Potkut tuntuvat aina vain paremmin ja lujemmin ja niitä tulee useammin. Ne saattavat jopa tuntua ja näkyä päälle päin. Yhtenä aamuna tunsin alavatsallani oudon patin. Hetken aikaa sitä painelin, niin se lähti pois. Oliko se pieni jalka mikä painoi vatsaani, se jää kai arvoitukseksi.
Ikenet vuotavat verta, väsyttää ja helposti myös hengästyttää. Siinäpä nuo muut raskausoireet. Täysinäinen rakko sattuu, istuessa tuntuu kuin olisi rautakanki ahterissa poikittain, mahallaan ei voi maata, ei oikein selälläänkään, selkä tulee helposti kipeäksi ja toisinaan vatsassa on outoa paineen tuntua ja kireyttä. Auton turvavyö kiristää, monttuisella tiellä ajaminen sattuu mahaan eikä autossa kyllä pitkään kärsisi istua. Joskus se vain on pakko, mutta täytyy vaan jaloitella välillä.

Tämmöistä kuuluu tänne puolivälissä raskautta. Ei kauheasti mitään uutta, eikä mitään ihmeellistä, omasta mielestäni ainakaan. Kahden viikon päästä käydään neuvolassa läpi Kela-asioita, sitä ennen käyn juttelemassa fiiliksistäni asiantuntijalla ja se kaikista odotetuin: Saadaan tietää sukupuoli! Jännittää ja jännittää ja oon kyllä niin innoissani! Minä suuntaan tästä nyt vielä Vammalaan tämän päivän aikana, joten täytyy ruveta pakkailemaan. Kissakin lähtee mukaan. Ihania kesäpäiviä teille kaikille, seuraavassa postauksessa pääsettekin kanssani vankilaan.