perjantai 29. heinäkuuta 2016

Ilmainen BabyBox

En ollut tällaisesta aikaisemmin kuullutkaan, kunnes joku vinkkasi Facebook-ryhmässä ja tartuin heti tilaisuuteen! Lastentarvike-liike tarjoaa siis ilmaiseksi kaikille tuleville vanhemmille pienen laatikon, BabyBoxin, joka sisältää vaihtelevasti jotain pientä vauvatarviketta. Osoitteessa babybox.fi täytetään omat tiedot ja lähetetään ne eteenpäin sitoutumatta mihinkään. Tämän jälkeen saa sähköpostiinsa koodin, jolla voi noutaa mistä tahansa Lastentarvike-myymälästä oman täysin ilmaisen BabyBoxin.

Mulla oli oma boxini hallussa jo tunti sen jälkeen kun sain siitä kuulla. Heti koodin saatuani, lähdin ajelemaan Tamperetta kohti ja hain tuon mystisen laatikon. Vähän olin etukäteen lueskellut, mitä muiden laatikot ovat sisältäneet, mutta yhteenkään täysin samanlaiseen sisältöön en törmännyt. Innolla odotin, että pääsen avaamaan pakettini. Hyödynsin tämän reissun hankkien samalla siskon pojalle synttärilahjan, joten pelkän laatikon takia en yhteensä sataa kilometriä ajanut...

Heti kotiin päästyäni, aloin käymään paketin sisältöä läpi.
Tästä mun laatikosta löytyi:
★ Sukat vauvalle
★ Vauvan syntymä -opaskirja
★ 3kpl Pampersin vaippoja
★ 1paketti Pampers puhdistusliinoja
★ 1 paketti Natusan puhistusliinoja
★ Viaplay 2kk ilmaiseksi
★ Natusan saippuaa
★ Ceridal voidetta näytepakkaus
★ Ceridalin Lipogeeliä
★ Neutral pyykinpesuainetta näytepakkaus
★ Liina, jota voi käyttää oman mielen mukaan mihin haluaa
★ Paljon erilaisia esitteitä

Eivätköhän nuo ihan käyttöön tule, paitsi esitteet taitavat kyllä mennä vilkaisun jälkeen roskiin. Viaplay mulla on jo ennestään, mutta kyllä aina pari maksuvapaata kuukautta kelpaa! Vauvan syntymä -opaskirjaa olenkin jo jonkin verran lueskellut. Itse olen ainakin kovin iloinen tästä ilmaispaketista ja suosittelen kaikkia lasta odottavia omansa hakemaan. Pakkauksen sisältö tosiaan voi vaihdella. Muista laatikoista on saattanut löytyä esimerkiksi tutti, tuttipullo tai body.

Laitoin BabyBox -laatikon ja yhden Pampersin paketeista heti uusiokäyttöön. Laatikosta tuli pienellä tuunauksella oiva synttärilahjapaketti aiemmin mainitsemalleni siskon pojalle ja Pampersin laatikosta sai hyvän pohjan synttärikortille. Ei tarvittu muuta kuin yksi Volvon rekkalehti, sakset ja teippiä. Korttiin käytin vähän kontaktimuoviakin ja kuulakärkikynää. Omasta mielestäni tuli ainakin hieno paketti 3v. pojalle!


torstai 28. heinäkuuta 2016

Tyttö vai poika?

Eilen oli se kauan odotettu, mutta samalla pelätty rakenneultra raskausviikolla 21+0. Tiistai-iltana luin netistä niistä ikävistä rakenneultrakokemuksista, joissa kaikki ei olekkaan ollut hyvin. Mikähän järki siinäkin oli. Se sai mut vaan pelkäämään entisestään, ettei kaikki ole pienellä hyvin. Vielä ennen ultraan lähtöä, itkin kun meinasin joutua yksin sinne lähtemään. Sain kuitenkin onneksi seuralaisen matkaan ja heti oli paljon parempi fiilis.

Matkalla olin kovin hiljainen. Jännitin, odotin ja pelkäsin. Olin myös silti todella innoissani. Paikan päällä en kauaa joutunut odottamaan kun minut jo sisään kutsuttiin. Ultraaja tai siis kätilö oli eri kuin viime kerralla, mutta oikein mukava ja kertoi hyvin koko toimenpiteen ajan, mitä hän katsoi, missä oli mitäkin ja oliko kaikki kunnossa. Pientä haastetta hommaan toi tämä pieni toverimme, joka päätti pistää mahassa tanssiksi. Perätilassa oltiin ja anturilla mentiin joka puolella mahaa ja mun piti kyljellenikin mennä makaamaan, jotta pää saatiin ultrattua ylhäältä päin. Kaikki saatiin kuitenkin katsottua ja kyllä, hänellä oli kaikki oikein hyvin! Painoarvioksi saatiin 420g, ei ainakaan nälässä ole tätä kaveria pidetty.
Viime viikonloppuna kärsin kovista alaselkä- ja alavatsakivuista, joista soittelin neuvolaan, että ovatko ihan normaaleja. Kävelemisestä ei tahtonut tulla mitään, enkä suorassa pystynyt seisomaan, istumaan enkä makaamaan. Sain ohjeistukseksi, että nyt pitää vähentää autossa istumista ja muutenkin istumista. Olin kuitenkin noita kilometrejä kerryttänyt autossa istuen puolentoista viikon aikana parituhatta. Tässä rakenneultrassa katsottiin siis samalla kohdunkaulan ja kohdunsuun tilanteet. Kohdunkaulaa jäljellä n. 3,5cm ja kohdunsuu edelleen kiinni, joten kaikki oli sielläkin kunnossa. Oli mulla tossa eilenkin järkyttävää kipua vatsassa, mutta menen sitten neuvolalääkärille, jos tilanne pahenee. Tottakai tässä vaiheessa raskautta on erilaisia kipuja, mutta hyvä se on käydä tarkistuttamassa, että kaikki on ok.

Lopuksi kätilö kirjasi kaikki tiedot äitiyskorttiin ja pisti sinne neuvolalle tarvittavat infot tehdyistä tarkistuksista. Kuviakin sain matkaani; kaksi lapsesta, yhden kohdunkaulasta ja yhden täynnä tekstiä ja numeroita olevan, josta mitään en ymmärrä. Nuo kaksi viimeistä ovat siis lähinnä neuvolaa varten. Toinen kuva sikiöstä onnistui hyvin, siitä näkee jo jonkin verran kasvojen piirteitä. Ultran jälkeen sitä katsellessani, tuli mieleeni nimi, jolta tämä mahan asukas näyttää. Jos hän näyttää siltä vielä synnyttyäänkin, on nimi sitten varmaan jo valmiina. Täällä en sitä kuitenkaan paljasta, mitä olen miettinyt.

Viimeiseksi kätilö kysyi, oliko mulla jotain kysyttävää. Olihan mulla. Niin, että kumpaakas sukupuolta tämä nyt sitten onkaan...
Ensi jouluna, mulla on oma pieni poika ❤

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Kesäpäivä Rauman saaristossa

Olenkin jossain maininnut, että länsirannikko on sitä aluetta, missä viihdyn erityisen hyvin ja siellä asuminen houkuttelisi kovinkin paljon. Luonto siellä on tällaiselle Keski-Suomen metsiköissä asuneelle hienoa vaihtelua. Sekametsien, hyttysten ja hirvikärpästen sijaan saa nauttia kallioista, meren aalloista ja raikkaasta tuulesta eivätkä pienet männyt haittaa näkymiä, päinvastoin. Löytyy saaristosta toki ötököitä ja korkeampiakin puita, mutta on se luonto silti siellä aivan erilaista kuin Sisä-Suomessa. Länsirannikolla olen viettänyt elämästäni aikaa jonkin verran, kun puolet sukulaisista asuu siellä päin. Rauma on hyvin tuttua seutua ja siellä(kin) kävimme reilu viikko sitten. Mun ilokseni, lähdimme perheen ja parin sukulaisen kanssa oikein kunnolla saaristoon. Kävimme Kuuskajaskarissa ja tässäpä kaikille oikein hyvä kesän menovinkki.

Kuuskajaskari on entinen puolustusvoimien puolustus- ja koulutuslinnake Rauman edustalla, Selkämeren kansallispuistossa. 30 hehtaarin suuruiseen saareen pääsee helposti vesibussilla tai vaihtoehtoisesti voi seilata paikalle omalla paatilla ja kiinnittyä päiväksi ilmaiseen vierasvenesatamaan. Matkaa saarelle mantereelta kertyy nelisen kilometriä, jonka vesibussi kulkee puolessa tunnissa. Saarta pääsee kulkemaan kävellen polkuja ja hiekkateitä pitkin. Kierrellessään pitkin saarta, törmää matkalla puolustusvoimien aikaisiin rakennuksiin, tykkeihin, juoksuhautoihin ja muihin armeijan käytössä olleisiin kohteisiin. Muutakin aktiviteettia saarelta löytyy kuten esimerkiksi lasersotaa, kesäteatteria ja sukelluspuisto lapsille. On tarraseinää, ihmispalloa, värikuulasotaa, jättidartsia, jousi- ja pistooliammuntaa, melontaa, erilaisia kisailumahdollisuuksia... Joihinkin toki vaaditaan ryhmällinen osallistujia. Saaressa on yöpymismahdollisuus eikä nälässäkään ei tarvitse olla kun paikan päällä on kahvila-ravintola. Paikan lohikeitto ainakin oli erinomaisen hyvää saaristolaisleivän kera!

Meidän onneksemme saimme reissupäiväksemme oikein aurinkoisen ja lämpimän sään. Tottakai saaressa tuuli paljon lähellä rantaa, mutta se ei mitään haitannut. Vesibussi oli täynnä, joten kävijöitä saarella riitti. Kaikki hajaantuivat maihin päästessä ympäriinsä eli missään ruuhkassa ei tarvinnut saarta kierrellä. Minä se olin jo jonkin aikaa innolla varronnut, että pääsen ottamaan kuvia. Meillä oli kolme tuntia aikaa olla saarella ja se riitti oikein hyvin. Ei tarvinnut kiirehtiä vaan sai rauhassa kuljeskella ympäriinsä ja katsella maisemia. Varoin etten putoa juoksuhautoihin tai kompastu kivikoissa. Vastaan tuli vaikka mitä nähtävää ja matkalla kiipesin näkötorniin katsomaan vähän ylempää maisemia. Siellä seisoin korkeuksissa ritilälattian päällä ja pelkäsin putoavani hetkenä minä hyvänsä. Torni huojui hieman muiden ihmisten liikkuessa ylätasanteella tai rappusissa ja sekös sai adrenaliinin virtaamaan vielä paremmin. Hengissä kuitenkin selvisin!
Kaiken kävelyn jälkeen oli ihana päästä syömään ja istumaan alas. Olin ainakin yrittänyt käydä katsomassa kaiken mahdollisen. Voi kyllä olla, että jotain jäi näkemättä, polkuja kun meni vähän siellä sun täällä. Kertaakaan en eksynyt, mutta meidän kuuden hengen ryhmämme hajosi loppujen lopuksi kolmeen eri osaan. Kaikki menivät omia reittejään, mutta ravintolasta löysimme toisemme polkujen päätyttyä. Söin reippaasti lohikeittoa ja ruuan jälkeen suuntasimme vesibussilla takaisin mantereelle.


Reissuun olen kovin tyytyväinen. Oli hienoa päästä kulkemaan saaristossa, näkemään sen maisemia ja vielä kaiken lisäksi extrana näitä armeijajuttuja, syödä hyvin ja saada taas yksi kokemus uudesta paikasta. Suosittelen! Kuuskajaskari olisi mitä mahtavin paikka mennä vaikka kaveriporukan kanssa viikonloppua viettämään piknikin ja paikan tarjoamien aktiviteettien parissa. Eikä pakko ole millään isolla ryhmällä sinne lähteä. Jos haluaa vaikka kumppanin tai perheen kanssa ottaa pienen irtioton arjesta, niin ei muuta kuin sinne vain. Kuuskajaskariin kulkevalla vesibussilla pääsee myös toiseen saareen Kylmäpihlajan majakalle. Sekin on todella hieno paikka, olen kaksi kertaa käynytkin siellä. Sielläkin saa ruokaa ja majapaikan, aktiviteetteja ei niinkään löydy. Lokkeja siellä riittää, joten piknikkiä suunnitellessa kannattaa se asia ottaa huomioon. Joskus lapsena kun siellä oltiin, lokki hyökkäsi mun kimppuun ja repi hiuksista...


lauantai 23. heinäkuuta 2016

Tervetuloa Kakolaan!

VAROITUS: Sisältää paljastuksia Kakolan seinien sisältä. Jos et halua tietää, mitä vankilan betoniseinien sisältä löytyy ja mitä siellä on tapahtunut, lopeta lukeminen tähän.

Tämä on oiva tilaisuus päästä tutustumaan pahamaineiseen, Turun keskusvankilaan Kakolaan, jonne päätyivät kaikki Suomen pahimmat rikolliset, kunnes vankila lakkautettiin vuonna 2007. Vangit siirrettiin hiiren hiljaa, huomaamattomasti Turun Saramäkeen. Kakola tyhjeni, mutta se viestittää silti edelleen sen aikaisemmat tapahtumat vierailijoilleen, eivätkä vangitkaan ole hiljentyneet poistuttuaan paikalta. Heidän viestinsä lukevat edelleen sellien seinissä, kertoen vankilan arjesta ja kapinasta korkeampaa tahoa vastaan. Kakolassa voi tuntea yksinäisyyden, väkivallan ja elämän tyhjyyden.
Kakolassa käynti on ainutlaatuinen kokemus ja kysyntää Kakola kierroksille riittää. Nyt onkin viimeiset hetket saada kokea tämä elämys, sillä aluetta muokataan hurjaa vauhtia uuteen käyttötarkoitukseen, jonka myötä vankila jää historiaan. Tämän kesän kierrokset olivat ainakin jossain vaiheessa loppuun myydyt, joten monelta tämä kokemus jää kokematta. Siispä toivotan tervetulleeksi, teidät Kakolasta kiinnostuneet hieman eri tavalla toteutetulle Kakola kierrokselle! Täytyyhän jokaisen saada edes jonkinlainen kokemus tästä hurjimpien rikollisten majapaikasta.
Älkää kuitenkaan luottako 100% kertomaani. Muistissa on pieniä aukkoja ja osa tiedoista on kaivettu internetistä. Korjaa toki virheeni, jos sellaisia havaitset.

- Kuinka monella tämä on ensimmäinen kerta vankilassa?, oppaamme kysyi heti alkajaisiksi.
Viittasin ja niin teki suurin osa muistakin vierailijoista.
- Tutkimusten mukaan 39% ensikertalaisista palaa uudestaan vankilaan.
Kylmät väreet kulkivat koko kehoni läpi tuota miettiessäni, kun astuin ensimmäistä kertaa vankilaan, enkä mihin tahansa vankilaan, vaan juuri Kakolaan. Kakolaan, jossa sukulaiseni oli viettänyt myös hetken elämästään.

Kakolan käytävät olivat valkoiset ja jo hieman rapistuneet. Oli hämärää. Ainoa valo tuli kalteroitujen ikkunoiden takaa. Ulkona satoi vettä, joten ulkonakin oli synkkää. Sää korosti vankilaelämän karuutta ja toi vielä paremmin esille vankien tunteet ja ajatukset. Nyt ei oltu missään lepokodissa, ei hotellissa. Nyt oltiin tiilien ja betonin sisässä kaltereiden takana, pimeässä ja viileässä. Jo heti kierroksen alussa paikka tuntui sokkeloiselta ja haastavalta paikalta kulkea. Yksin sinne saattaisikin eksyä ja ryhmän perässä pysyminen olikin äärettömän tärkeää. Muutaman kerran juoksin edellä menijöitä kiinni, sillä en halunnut jäädä Kakolaan vangiksi kokonaiseksi viikoksi, niin kun kerrottiin käyvän, jos ryhmän kadottaisi.

Olimme tulleet vankilaan samasta ovesta sisään, mistä saapuvat vangitkin olivat kulkeneet. Tulimme selliosastolle, jonne heidät ensimmäiseksi sijoitettiin. Omaisuus säilöttiin lähellä olevaan varastoon, joka oli täynnä hyllyjä. Siellä oli edelleen vankien omaisuutta muutaman tavaran verran. Osa vangeista kun ei kuulemma tahtonutkaan vapautuessaan ottaa omaisuuttaan mukaan. Vankien tavarat olivat visusti säilössä koko tuomion ajan, eikä vanki niihin päässyt käsiksi ovesta sisään astuttuaan seuraavan kerran kuin vasta siitä ulos päästessään.

Kierros jatkui eri selliosastoille. Jykevät sellien ovet pitivät visusti vangit sisällään. Ovien sisäpuolella ei kahvaa ollut, mihinkäs sitä olisi edes tarvittukaan. Tavalliset sellit, miksikä niitä nyt sanottiinkaan, eivät olleet yksityisiä vaan jokaisella oli sellitoveri. Nuorilla miehillä oli kaverinaan toinen nuori mies ja vanhat miehet jakoivat keskenään muutaman neliön betonikopin. Näin yritettiin välttää konflikteja. Astuin selliin, jonka seinät olivat tekstiä täynnä. Yksi oli laskenut päiviä vapauteen, toista oli selvästi kyrsinyt valtiovalta ja joku yritti pitää päänsä kasassa kalenteria seinällä ylläpitäen. Niitä katsellessa jäi miettimään sitä hetkeä, kun noita kirjoituksia oli tehty. Minkälainen vanki oli ollut kyseessä, mitä hän oli tehnyt ja mitä hänen päässään oli liikkunut.



Käytävien varsilla, oli muitakin tiloja kuin sellejä. Oli pyykkitupia ja suihkuja. Kovasti mietin, onko Kakolassa käyty suihkussa kymmenen miestä vieretysten ilman mitään yksityisyyttä. Ei ollut. Suihkuja oli vain pari, samaan tyyliin kuin omalla ala-asteellani oli tyttöjen pukuhuoneessa. Kaikki käyttivät sitä samanlaista pesuainetta. Sen huomasi suihkujen seiniin kiinnitetyistä etiketeistä.


Kakolassa majaili siis Suomen pahimmat rikolliset. Yksi heistä oli Volvo-Markkanen. Hän kuoli viime maaliskuussa, mutta oli hyvin tunnettu. Matti Markkanen teki satoja rikoksia Pohjoismaissa. Tunnetuin hän oli pankkiryöstöistä. Lempinimensä Volvo-Markkanen, hän sai pakoautoikseen valitsemistaan Volvoista. Niitä kun oli mainostettu murtovarmoiksi ja Markkanen kaipasi haastetta. Hän halusi näyttää, että kyllä Volvoonkin kykenee murtautumaan ja siinä hän kyllä onnistui. Markkanen kuului niihin 39 prosenttiin, jotka palasivat vankilaan. Hän karkasikin kaksi kertaa, mutta jäi aina loppujen lopuksi kiinni. Myöhemmin hän vaihtoi nimensä ja hänestä tuli Martin Edholm. Vuonna 2008 tiedotettiin hänen olevan vakavasti sairas. Hän sai aivohalvauksen ja sairasti diabetesta. Hän on silti esiintynyt julkisuudessa tuon jälkeenkin, mutta kuoli nyt maaliskuussa 2016. 

Astuin sisään selliin, jonka omistajalla oli hallussaan tappojen määrän Suomen ennätys. Matti Haapoja tappoi parisenkymmentä ihmistä ja istui teostaan Kakolan seinien sisällä 9 vuotta. Hän karkasi useita kertoja, kunnes hänet siirrettiin Siperiaan. En tiennyt mitä ajatella. Ehkä en ajatellut mitään. Seisoin vain hämärässä betonisellissä ja katselin ympärilleni. En saanut muodostettua päähäni mitään järkevää ajatusta. Olin kuin jähmettynyt, kunnes muu ryhmä alkoi liikkua eteenpäin ja minunkin oli aika astua sellistä ulos.

Kakolassa, meno oli vankien kesken välillä hyvinkin hurjaa. Vankilaan joutuessaan ei voinut tietää, pääseekö sieltä elävänä pois. Toiset eivät päässeet. Henki riistettiin oman käden kautta tai sen teki joku muu vangeista. Kanaali-Koskinen ja Lauri "Jesse" Janhunen olivat hyvä esimerkki vankien välisestä taistelusta.

Janhunen pääsi kokemaan vankilaelämää pikkurikoksistaan vuonna -65. Hän karkasi Kesäkuussa -75 ja karkumatkallaan suoritti tapon, josta sai tottakai lisää vuosia istumiseensa ja paikan Kakolasta. Vuonna -78 Kakolassa ollessaan, hän pisti teroitetulla hammasharjalla toista Pellikka-nimistä vankia silmään niin, että tämä vammautui pysyvästi ja kuoli muutaman vuoden kuluttua.
Kanaali-Koskinen eli Jarmo Koskinen surmasi kaksi ihmistä vuonna -79 Raumalla. Toisen uhreistaan hän heitti Rauman kanaaliin, josta hän lempinimensäkin sitten sai. Vuonna 1980 Koskinen pahoinpiteli toisen vangin henkihieveriin Helsingin Sörnäisten vankilassa. Koskinen siirrettiin Kakolaan, jossa hän ensin pahoinpiteli vankitoverinsa ja pian tämän jälkeen puukotti sellitoverinsa kuoliaaksi.

Janhunen vietti vuodet 1978–1988 eristyssellissä. Vuonna 1980 yläkerrassa olevaan selliin sijoitettiin Janhusen vanha vihamies Kanaali-Koskinen. Ilmahormien kautta tapahtuneet huutelut johtivat siihen, että Kanaali-Koskinen lupasi maksaa Janhusesta tapporahan. Vastavetona tälle Janhunen lupasi yhdessä toisessa sellissä istuneen Volvo-Markkasen kanssa maksaa suuren summan rahaa sille, joka raiskaisi Kanaali-Koskisen. Koskinen alkoi pitää iltaisin kovaa meteliä ja kolistelua sellissään häiritäkseen Janhusta.

Janhunen oli opiskellut sellissään omin päin kemiaa. Hän valmisti omatekoisen räjähdysainepanoksen ja sai ujutettua sen ilmavaihtohormia pitkin Koskisen sellin vessan seinässä olevan kimpilevyn taakse. Kun Koskinen aloitti taas metelinpidon eräänä iltana, Janhunen räjäytti pomminsa sopivalla hetkellä, kun hän arveli Koskisen olevan lähellä pommin sijoituspaikkaa. Räjähdys aiheutti tuntuvat aineelliset vahingot, mutta Koskinen selvisi siitä ehjin nahoin. Ilmastointihormissa ollut mutka oli estänyt Janhusta saamasta pommia riittävän lähelle. 

Oletko joskus kuullut Veikko Siltavuoresta eli Jammu-sedästä? Hän tuli tunnetuksi kahden kahdeksanvuotiaan tytön murhaamisesta ja ruumiiden polttamisesta maaliskuussa -89. Sitä ennen hän oli viimeistään 1950-luvulta lähtien syyllistynyt useisiin alaikäisten tyttöjen raiskauksiin. Niiden lisäksi hänet oli tuomittu muista siveellisyysrikoksista, omaisuusrikoksista sekä murhayrityksestä.
Vankilassa Siltavuori joutui taustansa vuoksi useiden väkivaltaisten hyökkäysten kohteeksi.

Matti Haapoja ja Veikko Siltavuori ovat kuolleita molemmat, mutta Janhunen ja Koskinen sen sijaan ovat vielä hengissä. Lisää juttuja Kakolan vangeista löytää netistä, sieltä vaan hakemaan ja lueskelemaan ketä kiinnostaa.

Kakolassa ei kovinkaan usein yhteyttä ulkomaailmaan saanut. Siitä kertoivat mm. sellien seinille ripustetut kuvat puolialastomista naisista. Kun vanki halusi tavata jonkun Kakolan ulkopuolelta, hänen piti sitä erikseen pyytää. Aloite tapaamisesta tuli aina vangilta, ei koskaan siviilielämästä. Tapaaminen ei ollut millään lailla yksityinen. Vanki oli kaltereiden takana ja asiat keskusteltiin pleksiseinän läpi. Samalla vieressä istui pari muutakin vankia ja heidän tuttaviaan. Jos perheellinen vanki oli käyttäytynyt hyvin, hän sai tavata vaimoaan ja lapsiaan kerran kuussa, kolmen tunnin ajan. Silloin he saivat käyttöönsä yksityistilan, jossa lapsille oli leluja ja vanhemmat saattoivat piipahtaa makuuhuoneen puolella. Naimisiinkin Kakolassa mentiin. Paikanpäältä löytyi oma kirkko, jossa vihkiminen suoritettiin ja jonka jälkeen oli hyvin pienimuotoiset kahvittelut.

Kaikissa selleissä ei ollut edes vessaa. Niissä joissa ei ollut, oli sellin sisä- sekä ulkopuolella luukku. Vangilla oli sellissä ämpäri, johon hän teki tarpeensa ja laittoi sen sellin sisäpuolella olevasta luukusta sisään. Päästessään ulos sellistään, hän otti ämpärin sellin ulkopuolella olevasta luukusta ulos, kävi tyhjentämässä sen ja pisti takaisin luukusta sisään.

Tekivät vangit Kakolassa muutakin kuin tappoivat toisiaan, paskoivat ämpäriin ja piirsivät seinille. He tekivät töitä ja lukivat kirjoja, jotain muutakin viihdykettä heille oli. He tekivät töitä puu- ja metallitöiden parissa ja löytyi Kakolasta kirjapainokin. Töissä oltiin klo 7-16 välinen aika. Päivästä toiseen samanlainen päivärytmi alkoi toki kyllästyttämään pitkässä juoksussa ja siihen haettiin muutosta keinolla millä hyvänsä. Kovasti haluttiin päästä poliklinikalle, jotta elämään tulisi vaihtelua. Syötiin tupakkaa ja tehtiin kiljua. Kipeäksihän siitä tuli. Verenmyrkytys saatiin aikaan tekemällä tatuointeja.

Vaikka Kakolassa oltiin visusti lukkojen takana, oli pakkolaitoksessa silti huumeongelma. Jotenkin sitä aina kulkeutui kaltereiden taakse. Yksi tapa oli piilottaa jauhemaista huumetta paitojen saumoihin, jos oli sattunut pääsemään lomalle. Jos suolistossa epäiltiin olevan jotain sinne kuulumatonta, vanki laitettiin niin kutsuttuun munitusselliin, josta pääsi ulos vasta kun suolen sisältö oli saatu pihalle.

Pian hämärät käytävät ja tyhjät huoneet loppuivat ja pääsimme ulko-ovelle. Huokaisin helpotuksesta, sillä pääsisin vapauteen. Kierros tuntui menneen kovinkin nopeasti ohi, vaikka vankila on laajalla alueella. Sellit oli nähty, tarinoita kuultu ja vankien viestit luettu. Lopuksi meille tarjottiin kahvit Kakolan peltimukeista ja saimme sen kaveriksi Kakolan kakkua, viilan kera. Samalla tutustuimme valokuvanäyttelyyn, jossa oli esillä kuvia vankilan historiasta, jopa vangeista. Eräs valokuvaan päässeistä, oli 85 vuotias porovaras Lapin mailta. Kuvassa hän virnisteli muikeasti. Tarina ei osaa kertoa, mikä häntä niin hymyilytti. Johtuiko virnuilu siitä, että hän oli päässyt ensimmäiselle etelänlomalleen, nähnyt ensimmäistä kertaa kameran vai johtuiko se siitä, että hän vihdoin oli päässyt pois puulaatikosta, jossa hänet oli Lapista Turkuun kuljetettu.

En saanut Kakolasta traumoja, sain ainutlaatuisen kokemuksen, jonka halusin teillekin jakaa. Se sai ajattelemaan ja pohtimaan. Kakolaan aletaan tekemään asuntoja, joita voi halutessaan ostaa. Että mikäli yksiö pahamaineisesta vankilasta houkuttaa, ei muuta kuin pankkiin asuntolainaa suunnittelemaan. Lottovoittoakin voi lähteä havittelemaan. Perustetaampa sinne lasten päiväkotikin. Nimikin on jo päätetty; Karuselli.